maanantai 18. kesäkuuta 2012

Toriparkki kuuluu menneisyyteen

Niin Futuro kuin toriparkkikin ovat todennäköisiä
tulevaisuuden kehityssuuntia (CC by-sa 2.0) Grumpyoldlimey
Ikiaikainen Turun keskustan järkevän kehittämisen arkkivihollinen, toriparkki, on taas tulossa. On surullista, että enemmistölle Turun päättäjistä näkemys suunnasta, johon Turkua pitää kehittää, on keskelle kaupunkia, sen sydämeen revitty parkkilaitos yksityisautoille. Turun kaupunginvaltuustossa näitä päättäjiä oli tänään 34, kun vastustajia oli yksi vähemmän. Vaikka kaava saattaa hyvinkin vielä kaatua oikeudessa, tai parkin toteuttaminen osoittautua ylivertaiseksi, niin on tämä farssi taas monta vuotta lisää odotusta siihen että Kauppatori voitaisiin kunnostaa.

Demokratiakaan ei Turun valtuustoa tunnu kiinnostavan, kun esitys kansanäänestyksen järjestämisestä hylättiin äänin 37-28. Samoin hylättiin kuntalaisten aloite kansanäänestyksen järjestämisestä muutama vuosi sitten. Kansan äänen kuuleminen kaupungin kehittämisen suunnasta taitaa pelottaa liikaa.

On monia syitä vastustaa toriparkkia. Teknisiä syitä löytyy niin erilaisten orsi- ja ties minkä vesien kulun häiriintymisestä, toria reunustavien rakennusten paalutustarpeista, torikaupan ja joukkoliikenteen vakavasta häiriintymisestä ja siitä, että toriparkki melko varmasti maksaisi kaupungille enemmän kuin mitä sen epämääräisesti hahmotellen luvataan maksavan. Onpahan osoitettu myös toriparkin paikoitusmäärien olevan saavutettavissa Louhen laajentamiselle ja parilla pienhallilla. Nämä kaikki olisivat riittäviä syitä toriparkin torppaamiseen.

Mielestäni tärkein syy vastustaa toriparkkia on silti muualla. Tärkein syy toriparkin rakentamatta jättämiselle on, että yksityisautoiluun perustuva yhdyskuntarakenne ei ole tulevaisuuden yhdyskuntarakenne ja takertumalla vanhaan tuhoamme edellytyksemme tehdä oikeasti kestäviä ratkaisuja.

Turun keskustaa pitää kehittää kohti helposti saavutettavaksi kävellen, pyörällä ja pikaraitiotiellä vahvistettavalla joukkoliikenteellä. Yksityisautoilijoiden ilmaiset parkkiparatiisit, Mylly ja Skanssi löytyvät jo. Ydinkeskustaa ei pidä kehittää matkimalla näitä amerikkalaisen autoilu-unelman ilmentymiä, vaan ydinkeskustan pitää löytää oman kehityksensä edellytykset ympäristön kannalta kestävin keinoin. Keskusta ei voi voittaa automarkettia automarkettina olemisessa.

Yksityisautoiluun perustuva yhdyskuntarakenne on menneisyyden haamu. Se on haamu ajalta, jolloin yhden energiayksikön panostuksella sai yli kolmenkymmenen energiayksikön edestä öljyä. Ne ajat ovat ohi. Realisteiksi itsensä naamioivat "ihmiset nyt vain ajavat autoilla" -lyttääjät ovat oikeastaan huikean naiiveja uskoessaan vanhaan malliin takertumisensa olevan millään tavalla kestävä ratkaisu.

Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksien parantaminen on koko kaupungin etu. Keskusta-alueesta muodostuu viihtyisämpi, meluttomampi ja saasteettomampi ja lähiöiden asukkaita ei pakoteta auton hankintaan vasten tahtoaan. Oikeastaan kaikki kaupunkikehittämisen ongelmat liittyvät yksityisautoiluun; autojen viemään tilaan, niiden päästöihin ja niiden aiheuttamaan yhdyskuntarakenteen hajoamiseen.

Suunnitelmat dramaattisesta pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen osuuden laajentamisesta ja suurten alueiden rauhoittamisesta autoilulta leimataan kovin usein utopistisiksi. Uskon kuitenkin, että entisajassa elävien utopistisiksi tuomitsemat ratkaisut ovat nykyajassa ainoita realistisia ratkaisuja ongelmiimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti