Yksi luukku kaikkien ja kaikki yhden luukun puolesta

Sosiaaliturvaverkossamme on aukkoja. Aukoilla en tarkoita mitään pieniä koloja, vaan sellaisia suunnattomia repeämiä, joista suurinkin putoaja mahtuu tippumaan läpi. Mutta repeämillä ei oikeastaan ole väliä, koska verkko ei edes ole suoraan allamme, vaan verkkoon osuaksemme meidän pitää tietää mihin suuntaan hypätä.

YLE uutisoi jokin aika sitten, että ihmisiä täysin ilman tuloja elää maassamme 30000 ja äskettäin, että monet huono-osaiset eivät edes osaa tai jaksa hakea tukia joihin olisivat oikeutetut. Tilanne, jossa näin moni apua tarvitseva jää ilman apua on kestämätön.

Tuloitta jäänyt ihminen vajoaa kuoppaan, josta on hyvin vaikea nousta ylös. Tukijärjestelmä muodostaa loukun, joka ei kannusta tekemään töitä. Pienet tulot peritään pois tuesta ja käteen jäävä summa saattaa olla jopa pienempi kuin ilman työtuloja. Kun jatkuvat rahahuolet vievät jaksamisen, saattaa byrokraattisten lomakkeiden täyttö tuntua ylivertaiselta. Nekin rahat joihin olisi oikeutettu jäävät hakematta.

Ihmiset eivät elä, eivät koskaan olekaan eläneet, eivätkä tule elämään mustavalkoisessa maailmassa jossa joko ollaan täysipäiväisessä työssä tai sitten ei työssä ollenkaan. Apurahan varassa olijat, pieniä silpputöitä tekevät, opintotukensa menettäneet opiskelijat, terveydeltään heikentyneet ovat kaikki järjestelmän suhteen poikkeuksia, joihin järjestelmä ei oikein osaa reagoida.

Koko sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu nurinkurisesti. Erilaisista syistä työtä tekemättömien tuet tulevat eri virastojen eri määrärahoista erilaisin perustein. Tukea tarvitsevan pitää tietää mikä on juuri hänen syynsä jotta tietää millä perusteella ja mistä hän voi hakea tukea. Eihän sen näin pitäisi mennä! Jos kansalainen on vaikeuksissa toimeentulonsa kanssa, hänelle pitäisi tarjota apua eikä jättää tätä yksin selvittämään, mistä sitä mahdollisesti saisi.

Perustulo on keino, jolla suurin osa ongelmista voitaisiin ratkaista. Pienistäkin työtuloista olisi iloa kun niitä ei perittäisi pois tukien leikkauksina. Erilaiset elämäntilanteet olisi helpompi sovittaa yhteen, jos vaikkapa opiskelijan statuksesta sairauspäivärahalle siirtymisessä ei olisi riskiä tulottomuuteen tippumisesta.

Perustulon toteutumista odotellessa tarvitsemme yhden luukun. Sellaisen luukun, jossa virkailija tutustuu lyhyesti avun tarvitsijan elämäntilanteeseen ja kertoo, mihin tukiin tämä on oikeutettu. Ei voi olla niin, että tukea saadakseen pitää olla itse sosiaaliturvajärjestelmämme erityisasiantuntija. Järjestelmän pitäisi aidosti pyrkiä siihen, että jokainen saisi tarvitsemansa avun, eikä päinvastoin pyrkiä pimittämään oikeuksia ja vahtia jokaista tulonlähdettä löytääkseen jokaisen euron, jonka vain voi vähentää. Sosiaaliturvaverkkomme pitää olla sellainen jonka varaan on turvallista heittäytyä. Tai vielä parempaa - se voisi olla trampoliini jolta ponnistaa takaisin ylös.