Poliittisten nuorisojärjestöjen rahoitus

Poliittisten nuorisojärjestöjen (lista wikipediassa) valtakunnallinen rahoitus tulee opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tuista valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille. Poliittiset nuorisojärjestöt jakautuvat kolmeen kategoriaan: nuorisojärjestöt, opiskelijajärjestöt ja varhaisnuorten järjestöt. Tuet vuodesta 2001 alkaen löytyvät OKM:n sivuilta. Koska tiedot ovat hankalasti html-muotoisissa taulukoissa erillisesti vuosi kerrallaan, niin ajattelin kerätä ne yhteen taulukkoon. Taulukko on ladattavissa ja vapaasti käytettävissä täällä. Jätin vuoden 2001 pois taulukosta, koska avustukset jaettiin silloin markkamääräisinä.

Seuraavassa muutamia havainnollistuksia datasta. Olen vertaillut avustuksia ainoastaan suhteessa poliittisten nuorisojärjestöjen saamaan yhteisavustusmäärään sekä koko nuorisojärjestöjen tukimäärään.

Tarkasteluaikana poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset ovat nousseet 2,5 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan euroon kokonaisavustuspotin noustessa 6,9 miljoonasta eurosta 12,8 miljoonaan euroon.

Poliittisten osuus koko avustuspotista on pysynyt lähes samana, vaihdellen 37%:n ja 34,5%:n välillä.

Avustukset euroina järjestöittäin. Väri merkitsee puoluetta, kolmiot nuorisojärjestöä, neliöt opiskelijajärjestöä ja x:t varhaisnuorten järjestöä.

Avustukset prosenttiosuuksina poliittisten saamasta kokonaispotista.

Avustukset prosenttiosuuksina kaikista nuorisojärjestöavustuksista.

Rahamääräiset avustukset poliittisin ryhmittymittäin.


Prosenttiosuudet poliittisten järjestöjen potista poliittisin ryhmittymittäin.


Prosenttiosuudet nuorisojärjestöjen potista poliittisin ryhmittymittäin .

Nuorisotiloja ja skeittiramppeja vai sittenkin jotain ihan muuta?

Olin keskustelemassa Yle Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa yhdessä Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderssonin ja yliopistonlehtori Kari Paakkunaisen kanssa presidentinvaaleista ja nuorten aktivoitumisesta niissä. Ohjelma on kuunneltavissa täällä (osio alkaa 7 minuutin kohdalla).

Keskustelussa käytiin läpi sitä, kasvoiko nuorten aktiivisuus todella, mikä siihen vaikutti ja mitä oppia siitä voisi ottaa. Parikymmenminuuttinen keskustelu oli hyvä, mutta jäi pakostikin pintapuoliseksi. Ohjelma ja siihen valmistautuminen sai pohtimaan asiaa enemmänkin, joten seuraavassa pohdintaa nuorista ja poliittisesta aktiivisuudesta.

Mikäli nuorten osallistumisen taustalla on nuorison poliittinen aktivoituminen, minkä todenperäisyys on vielä toki musta tuntuu -tasolla, niin on se todella hyvä asia. On merkittävä saavutus jos nuoret (tai kansalaiset ylipäätään ) saadaan kiinnostuneeksi politiikasta, kun politiikan valtavirran viesti on jo pitkään ollut se, ettei mitään politiikkaa olekaan. Etenkin oikeistossa politiikka kuvataan pragmaattisena, vaihtoehdottomana, byrokraattisena ja sellaisena että se keskittyy vain löytämään parhaan ratkaisun jostain ulkopuolelta tuleviin ongelmiin. Annetaan kuva siitä, että valtio on vain laiva, joka kulkee tiettyä ennalta määrättyä reittejä ja politiikan tehtävä on vain löytää se kapteeni, joka parhaiten väistää eteen tulevia kareja. Yritetään piilottaa se tosiasia, että meri on avara ja reitin voimme päättää itse yhdessä.

Toinen este nuorten poliittiselle aktiivisuudelle on se, että meitä ei kasvateta politiikan tekijöiksi, vaan politiikan penkkiurheilijoiksi. Kuten tutkimuksetkin kertovat, ovat suomalaisnuoret osaavia mutta passiivisia kansalaisia. Nuorten varjovaalit ovat tapa yrittää saada nuoria kiinnostuneiksi politiikasta, mutta tällaisilla aktivointikeinoilla politiikka jää kouluissa helposti valtarakenteiden ja äänestysrituaalien opetteluksi. Tarvittaisiin aktiiviseen kansalaisuuteen valmistavaa demokratiakasvatusta. Nuorille pitäisi saada iskostettua ajatus siitä, että politiikka ei ole jotain mitä tehdään tuolla jossain, vaan politiikka on kaikkialla ympärillämme ja siihen voi itse vaikuttaa.

Sosiaalisen median rooli presidentinvaaleissa oli ensimmäistä kertaa merkittävä. Syy nuorten aktivoitumiseen saattaa piillä juuri siinä, että politiikka tuli sinne missä nuoret nykyisin ovat. Ennen se saattoi olla työväentalo tai tupailta, mutta nykyään facebook on on korvannut nämä areenat. Torilla kahvin jakaminen tai lehtimainosten perässä keskustelutilaisuuksiin kulkeminen ei ehkä ole nuoria puhutteleva kampanjoinnin tapa, kun taas facebook-toiminta on helppoa ja kiinnostavaa.

Hieman kaukaa hakien voisi jopa sanoa, että Youtuben ynnä muiden käyttäjien itse luomaan sisältöön keskittyvien mediasivujen luoma tekijän ja kuluttajan välisen rajan häivyttäminen näkyi nyt myös vaalikampanjassa. Raja "politiikan ammattilaisten" tekemän kampanjan ja "tavallisten kannattajien" välillä hämärtyi. Täysin ilman keskusjohtoisuutta kansalaiset innostuivat tekemään omia vaihtelevan kokoisia panoksiaan vaalikampanjointiin, monesti luovalla ja innostavalla tavalla ja sosiaalisella medialla oli keskeinen rooli näiden tapojen leviämisessä.

Toisin kuin nuorista ja politiikasta monesti viestitään, nuorten yhteiskunnallisten ajatusten keskiössä eivät ole nuorisotilat ja skeittirampit. Nuoret eivät ole mikään muista irrallaan oleva ihmisluokka, jonka ajatukset keskittyvät vain "nuorten asioihin". Nuoret ovat yhtä lailla huolissaan tulevasta toimeentulostaan, ympäristön tilasta, yhteiskunnan asenneilmapiiristä, huoltosuhteen huonontumisen aiheuttamasta tulevien vuosikymmenten työväestön taloudellisesta rasituksesta ja epätasa-arvosta niin Suomessa kuin globaalistikin.

Nuorista puhuttaessa puhutaan monesti tulevaisuuden päättäjistä. Tämä näkökulma on alentava ja typerä. Nuoret voivat olla ja nuorten tulee olla päättäjiä jo nyt. Kuten Kari Paakkunainen radiokeskustelun lopuksi totesi, syksyllä on kunnallisvaalit, ja juuri nyt, uuden innostuksen siivittämänä, olisi nuorilla paikka uskaltaa lähteä voimalla politiikkaan.